Sie­lun­lau­la­jan as­kel­mer­kit

Kuinka minusta tuli sie­lun­lau­la­ja N’nea?

N’nea nimenä puhuttelee tarinoita rakastavan ihmisen sydäntä. Se sisältää kasvutarinani ja historiani. Anne nimenä sopi tilanteeseen, jossa kärsimyksen kautta opiskelin rakkautta. Anne on minun taistelija- ja selviytymisnimeni. Siihen on ladattu minussa oleva voima, teräs ja valtava määrä tietoa. Kun saavutin pisteen, jossa totesin ettei mikään vastoinkäyminen voi minua kaataa ja että minun on lupa kovuuden sijasta olla lempeä, rakastava ja myötätuntoinen, minusta tuli N’nea. N’nea on minun sielunnimeni ja siksi käytän sitä myös taiteilijanimenäni laulaessani sielunlaulua.

Aivan polvenkorkuisesta asti olin ollut se tyttö, joka aina laulaa; koulutovereiden ja seinänaapureiden iloksi ja kauhuksi. Kunnes ääni häipyi lähes mykäksi asti.

Olen laulanut omilla sävelillä ja sanoituksilla niin kauan kuin muistan. Tosin lapsena kyseessä oli enemmän ajan kuluttamisesta vanhempien navetoidessa tai naapurin isompien poikien viihdyttämisestä traktorin hytissä ja hevosen rattailla. Toki pakollisten koulun juhlien lisäksi lauloin myös kuorossa ja opettelin pianonsoittoa. Vielä yläasteella olin usein välitunneilla äänessä laulaen, vaan nyt lähinnä opeteltujen laulujen kera. Jossain kohtaa laulu loppui kokonaan elämäntilanteiden muuttuessa ja menettäessäni sekä laulu- että puheäänen.

Menetettyyn ääneen olivat syynä kilpirauhasen vajaatoiminta ja Ehlers-Danlos syndrooma. Puheeni oli enää hentoa kuiskailua ja yhtään kovemmalla äänellä puhuminen otti kipeää kurkkuun. Minä koin sen äänen muuttumisen jotenkin musertavalta. Äänen menetys vaikutti itsetuntooni ja koin suurta turhautumista, kun kurkun kivun takia jouduin pyrkiä tiivistämään kaiken haluamani muutamaan sanaan. Koin, että kykenin ilmaisemaan itseäni vain vajavaisesti ja sen myötä en mielestäni tullut kuulluksi enkä lopulta nähdyksikään.

Koin tuon muutoksen äänessä niin ahdistavana, että päätin tehdä asialle jotain. Kävin parilla yksinlaulukurssilla tavoitteena saada puheääntä kuuluvammaksi ja pientä apua sainkin. Tosin myös suurta turhautumista, kun kurkun käheyden ja luontaisen matalan äänen takia kummallakaan laulunopettajalla ei tuntunut olevan kärsivällisyyttä ja heiltä tuntuivat loppuvan opit kesken. Jälkimmäinen tokaisi, että minun ei kannattaisi edes yrittää laulaa ennen kuin olen käynyt Voice Massagessa. Lähialueilla ei siihen aikaan moista ollut, mutta minäpä opiskelin hierojan ja kaustislaisen jäsenkorjauksen jatkoksi Voice Massage-terapeutiksi. Aloitin myös sitkeästi tunnustelemaan laulu- ja ääniharjoitusten avulla, että miten sen kilpparin vajiksen ja EDS:n kipsaaman nielun alueen saisi pehmitettyä. Ollessani asiassa jo pitkällä kävin keväällä 2017 Michael Schirmerin johdolla Parantavan Äänen peruskurssin, jossa sain oppia ke­ho­re­so­nans­si­tek­nii­kan vaikutuksista keholle ja samalla selityksiä sille pakottavalle tarpeelle hyödyntää musiikkia ja laulua hoitojen yhteydessä. Oppimieni menetelmien avulla aloin saamaan omaa ääntäni takaisin ja minulla on nykyisin selvä, erittäin kantava ja tarvittaessa myös äärimmäisen kova ääni. Menoa ei haittaa edes jossain kohtaa puhjennut astma.

Innostuin uudelleen laulamisesta jä­sen­kor­jauso­pin­to­jen aikana, kun ensimmäiset äänen palautumisesta kertovat viitteet tulivat esiin. Syksyllä 2011 otin osaa ullavalaiseen ama­too­ri­teat­te­ri­ryh­mään Pystymehtään ja sen myötä luovuus lähti lähes joka rintamalla uudelleen etenemään. Ensin alkoi syntyä runoja ja tammikuussa 2015 alkoi syntyä myös lauluja, myös ensimmäinen tutulle tehty hoitolaulu. Tein lauluja enimmäkseen kuitenkin ihan vain itselleni ilman ajatusta, että ne tulisivat koskaan kenellekään kuuluville tai että esittäisin niitä missään.

Tekemiini hoitoihin laulu alkoi soluttautua kuitenkin jo kesällä 2014. Tässä kohtaa kyse oli enemmän siitä, että minun piti laittaa tiettyjä kappaleita asiakkaille soimaan tai laulaa muiden tekemiä lauluja hoidon tukena. Omien kappaleiden syntymisen myötä ne korvautuivat kuitenkin nopeasti muiden tekemien laulujen tilalle ja sieltä saakka äänen käyttö on ollut yksi käytössäni ollut hoitomenetelmä. Tammikuussa 2016 Anne Kevätjoen kanssa käynnistyneen yhteistyön myötä omien laulujen esittäminen kuului osana yhdessä tekemiämme ryhmäpalveluja ja kehittyminen henkilökohtaisella tasolla jatkuu edelleen. 

Olen esiintynyt omien laulujeni kera tuosta tammikuusta 2016 lähtien. Esiintymisiä on ollut yk­si­tyis­ti­lai­suuk­sis­sa, messuilla, erilaisissa tapahtumissa ja esiinnyimme Ullavan kuvataiteen ja musiikin viikolla 2017 Anne Kevätjoen (ent. Kultti) kanssa esiintymisnimellä Griannet. Äänihoitohetkien pitämisen aloitimme Graalionilla syksyllä 2017 ja sen myötä sielunlaulu alkoi hissukseen hiipimään itse tehtyjen laulujen rinnalle. Sielunlaulaja N’nean Hoitavan äänen konsertit aloitin kesällä 2018. Yksilöllisten hoitoäänitteiden tekemisen aloitin 2019. Tuvan kurkkulaulun opiskelun aloitin syksyllä 2020.

Kun laulan sielunlaulua, koen olevani oman elämäntehtäväni äärellä. Sielunlaulaminen mahdollistaa samaan aikaan ihmisten ja iteni palvelemisen, mutta myös parantajankykyjeni ja luovuuteni hyödyntämisen. On kuin kaikki elämäni varrella olisi johdattanut tuon taidon valjastamiseen; kaikki tähän astiset elämänhaasteet, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet, opiskelemani asiat ja hoitotekniikat jne. Asiakkailta saamani palautteen mukaan minulla on mestarilliset parantajan kyvyt. Siksi myös itselleni yllätyksenä vasta nyt on kirkastunut kruu­nun­ja­lo­ki­vek­se­ni parantaminen äänellä. 

Ilman asiakkaiden ja lauluani kuulleiden palautetta koko laulaminen ja laulujen teko olisi jäänyt harrastuksen tasolle. Palautteiden viestimä äänen värähtelyn vaikutuksista kertova voima oli kuitenkin jotain sellaista, jota en voinut olla huomioimatta. Ihmiset kuvasivat fyysisten kipujen ja vaivojen poistumista, voimakkaita puhdistusoireita, tunnelukkojen sulamista, kertoivat saaneensa suuria oivalluksia, uusia näkökulmia tai opastusta elämään, näkyjä entisistä elämistään tai viestejä edesmenneiltä ja hämmästyttävimpänä toistuvana kuvailuna on ollut ihmisten kokemus siitä, että lauluni muistuttaa heitä jostain, jonka he liittävät omaan sieluntasoonsa. Aivan kuin minulla olisi kyky muistuttaa heitä siitä ketä todella olevat. 

Suurimmat unelmat tuovat eteemme yleensä suurimmat haasteet ja ne herättävät meissä myös yleensä suurinta pelkoa. Henkilökohtaisesti olen pienestä tytöstä saakka surrut valtavasti sitä, kuinka omsta mielestäni laulutaitoni ei ole riittänyt harkitsemaan laulua ammattina. Kaikesta opettajien ja ystävien imartelevasta kannustuksesta huolimatta en täyttänyt omia laatukriteereitäni. Ajan myötä tukahdutin lapsena syntyneen haaveen turhamaisena, itsekeskeisenä ja muutenkin vain vääränlaisena. Luulen, että omat pelkoni ja asenteeni saivat elämänvarrella valtaisan laulun innon vaihtumaan tuskaisaan kuiskailuun. Vasta kun luovun tarpeestani laulaa hyvin ja siirryin laulamaan omien laulujen kehittymisen myötä silkasta luomisen innosta, ääneni alkoi avautumaan. Tuo kehityskaari on omiaan vahvistamaan käsitystäni siitä, että sielunlaulussa on minulle henkilökohtaisesti jotain elämänmittaisen opiskelun ja elämäntehtävän aihetta.

Hyvin usein näen kuulijoiden silmissä liikutuksen kyyneleita ja suuria tunteita. Noina hetkinä koen onnistuneeni sielunlaulussani. Kyyneleet symboloivat minulle tunteiden ja asioiden vapauttamista, irtipäästämistä katkeruudesta ja vihasta sekä ne ovat myös merkki anteeksiannosta itselle ja muille aina sen mukaan mihin teemaan sielunlaulu osuukaan. Ääneni on tummasävyinen ja kuin lämmin syli, juuri omiaan värähtelyllään hajottamaan vanhoja rakenteita ja asenteita, viemään vereslihalle ja muokkamaan kuulijoista kaskettuja ja vältättyjä peltoja. Toisin sanoen hajottamaan ja kuolettamaan kaiken sen, mikä on tehnyt jo tehtävänä ja josta pitää päästää irti mennäkseen eteenpäin. Itkulta eivät ole välttyneet edes miehisistä miehisimmät mörököllit. Eikä aina itkun tai tunnekuohujen syy ole sielunlaulua kuunnellessa järjellistä tai ymmärrettävää. Kehostamme ja tunteistamme voi vapautua taakkaa ilman tietoisuutta irtipäästettävistä asioita. Ja sielunlaululla irtipäästämistä voi tapahtua myös sieluntasolta asti, joten kaikkea purkautuvaa ei ole edes tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta yrittää ymmärtää. Kasvu ihmisenä ei ole aina kivutonta, mutta sielunlaulun ansiosta kasvukivuista irtipäästäminen voi olla lempeää.