Karavaanarielämää on nyt takana reilu viikko ja havaintona on, että kyllä tämä pientä joustoa elintasosta edellyttää. Joustaminen ei ole ollut kuitenkaan vain huono asia. Sen myötä on saanut myös kokemuksia, jotka muuten jäisivät kokematta. En väitä, että ehdoin tahdoin olisin halunnut Pohjanmeren rannalla käydä puskakusella, vieläpä monta kertaa, mutta toisaalta sen parempaa näkymää ei vessa-asioinnille oikein voi saada kuin silmien edessä myrskyävä meri. Ja aivan oma juttunsa siinäkin oli tehdä se sekä tähtitaivaan alla katsellen samalla ohimenevän laivan valoja että aamulla katsellen aaltojen kuohua ja kuunnellen merimetsojen kaakatusta. Ja kun sähköä pitää säästää, niin jokailtainen kynttilänvalossa istuskelu on tuntunut kovin rauhoittavalta ja terapeuttiselta. Yöpaikoiksi on tarkoituksellisesti valittu rauhallisia, luonnon ympäröiviä paikkoja, joten nukahtaminen pilkkopimeässä tuulen huminaan ja lintujen ääniin on enemmän tuntunut luksukselta, kuin joustamiselta. Ja hassua kyllä tämä koko elämän mittaisen uran tehneen yökyöpelin unirytmi on muuttunut aivan päälaelleen tämän matkailuelämän myötä. Kun pimeän laskeutuminen on konkreettisesti toiminnan rauhoittava elementti, niin aivan tosissaan puoli yhdeksältä on jo aivan valmis uneen. Koska uni on ollut vuosia ja vuosia iso ongelma, niin tästä nimenomaisesta seikasta on sanottava, että hiton hienoa.
Ja on tässä ylipäätään tullut vastaan erikoisia mielihyvää tuottavia asioita, kuten tänään kuunnellessa saksalaista 80-luvun musiikkia soittavaa radiota omaa suihkuvuoroa odotellessa tai päivitellessä saksalaisen kanssa 6 euron pysäköintimaksun suuruutta St.Peter-Ordingin hiekkarannalla, joka selvästi oli saksalaisten vastine Kalajoen hiekoille. Tuollaiset pienet asiat saavat sen olemisen tuntumaan jotenkin todelliselta, kun muuten on edelleen raapiminen silmiä ja epäillessä, että jos tämä onkin vain unta. Ei niin voi kuitenkaan sanoa, että ei olisi matkailun rytmiin päässyt tai saanut otetta hetkessä olemisesta. Kyllä Tanskan upeiden linnojen pihoissa kävellessä ja lehtometsän liki taikamaista tunnelmaa fiilistellessä on vain aika onnellinen olo. Ja kiitollinen. Näin vanhaksi piti ulkomaanmatkailun alkuun pääsyä odottaa ja nyt on jo viikon ajan ollut joka päivän päätteeksi elämyksistä kylläinen olo. Hetkittäin tuntuu, että voisi jopa itkeä kiitollisuudesta. Jo vuosia sitten henkioppaiden antamat lupaukset ulkomaille lähdöstä ovat nyt totta. Kärsivällisyyteni ja sietokykyni vietiin kyllä äärirajoille ja niistä vielä moneen kertaan yli, mutta juuri tämä kylläisyys saa olon raukeaksi ja kokemaan, että kaikki on ollut sen arvoista. En oikeastaan edes tiedä mihin kaikkiin suuntiin tämän kohdennan, mutta kiitos!!!
Näistä Tanskan ja Saksan länsirannikon hiekkarannoista on kyllä kerrottava sellainen odottamaton seikka, että se aaltojen pauhu kuuluu kilometrien päähän. Kuin etäällä olisi jokin erittäin liikennöity moottorietie. Aivan rantaan ne aallot eivät silti ulotu, vaan jonkin sortin aallonmurtajat jättävät ne suurimmat kuohut ehkä noin kilometrin päähän. Hankala arvioida, koska senkin on tällä reissulla oppinut, että silmämääräisesti on todella hankala arvioida etäisyyksiä. Westheverin majakkalla oletti matkaa olevan ehkä kilometrin ja lopulta osoittautui matkan olevan peräti 3 km eli edestakainen matka oli peräti 6 km. Ei tuo silti yhtään haitannut, koska parin sateisen päivän jälkeen aurinko helli ja lämpöäkin oli peräti 12 astetta. Lampaanvillasta tehty pipo päässä, villapaita ja kevyttoppatakki varmistivat sen, että tällä kävelijällä oli jopa epämukavan lämmin. En tiedä mistä johtuu, mutta ei se merituuli ole tällä reissulla tuntunut kovin kylmältä kuin eilen yhdistettynä vesisateeseen. Tai ehkä sitä viileisiin olosuhteisiin on jo alkanut tottunut siinä määrin, että on karaistunut. Ja olenhan minä tuota karaistumista treenannut jo Lappajärvessä uiden aina kun ei ole järvessä jäitä. Ja tuosta rutiinista oli kieltämättä hyötyä, kun kävin pari aamua sitten pulahtamassa Pohjanmeressä aamu-uinnilla. Ja sekin rohkeus kannatti, sillä näin rantaa kohden palatessa vedessä elämäni ensimmäisen meritähden. Että se oli kaunis!
Ja jotain ”sattumuksista”. Sekä eilen että tänään osuimme karavaanarialueelle, joka oikeasti olisi ollut kiinni. Ja molempina päivinä ennen kuin ehti edes lähteä pyörimään hämmentyneen näköisenä ajoneuvossa, paikalle riensi jo ystävällinen ja avulias miehensielu antamaan ohjeita. Edellinen yö oli tämmöisestä onnenkantamoisesta johtuen ilmainen. Omistaja oli itse saapunut vasta myös eilen Tanskasta matkailuautoilemasta ja oli tänään lähdössä lentokoneella Pariisiin. Tänään ”sattuma” tapahtui vielä tuplana, koska ensimmäisen miehen opastama vastaanotto olisi sekin ollut kiinni ellei omistaja Simon olisi ”sattunut” olemaan siinä pihalla ja lähtenyt palvelemaan meitä kiinniolosta huolimatta. Ja tänään järjestyi jopa pääsy suihkuun ja Wohnmobil (=matkailuauto) saatiin sähköihin. Toki päivän aurinkoinen sää antoi jo ensiapua tyhjäksi menneelle hupiakulle, mutta ei marraskuun aurinko yksinään riittänyt sähkön janoiselle ajoneuvolle. Mutta juuri tällä hetkellä suihkunraikkaana, puhtaat vaatteet päällä ja hörppien halpaa (mutta hyvää!) viiniä olo on aikasen hyvä. Kyllä tähän elämään voi tottua ihan todella helpolla.
Vielä muutama havainto Tanskasta ja Saksasta (tähän mennessä):
- Tanskassa on omituisen matalia kivijalkoja taloissa, mutta vielä hämmentävämpää on, että Saksalaisilta puuttuvat ne kokonaan (koskee siis länsirannan pitäjiä)
- Tanskalaiset eivät ole osanneet tehdä kaupunkisuunnittelua autoilua ajatellen sitten lainkaan! Ihan käsittämättömiä siksak-risteyksiä, epämukavan jyrkkiä käännöksiä risteyksissä ja paikoin Google Mapsillekin niin haastavaa navigoitavaa, että se ääneksi valikoitu nainen menee ihan sekaisin.
- Yksi nerokas asia tanskalaisessa liikennekulttuurissa kuitenkin on eli valkoisten kolmioiden tiemerkinnät osoituksena väsitämisvelvollisuudesta. Nämä näkisin talven lumesta huolimatta mielelläni Suomessakin.
- Tanskassa oli ihan käsittämättömän tiheässä pienet kylät ja niissä jokaisessa oli oma kirkkonsa. Intoilu kirkoista koki Tanskassa siis jonkin sortin inflaation eli nyt jo malttaa ajella reippaasti niiden ohi. Saksassa kirkkoja on taas samalla tiheydellä kuin Suomessa. Ja sitä myöden myös kirkkojen koko on isompi.
- Rakennukset sekä Tanskassa että Saksassa ovat enimmäkseen kivisiä. Siihen liittynee se, että rakennuskanta tuntuu olevan myös kovin iäkästä. On ollut vaikuttavaa, että yksi sun toinen tavallinen maatalo on peräisin jo 1800-luvulta.
- Ja jos Tanskassa hämmensi talojen pieni koko, niin Saksassa kaikki on selvästi suurempaa.
- Saksalainen tarkkuus osoittautui ainakin osin myytiksi. Tienvarsitaulun dieselhinta olikin kuitista katsottuna karvan halvempaa (onneksi näin päin!) ja löytyi tienvarresta myös vielä kesäaikaan jäänyt kello.
- Tanskan Lidlin halvat hinnat viineille ja viinoille jäivät kirkkaasti kakkoseksi, kun päästiin Saksaan. Jopa minä innostuin ostamaan hyvää australialaista shirazia, kun viinipullolla oli hintaa vain 1,39 euroa. Siis ihan oikeasti hyvä viinipullo maksoi saman kuin litran maitopurkki. Käsittämätöntä suomalaisen Alkon monopoliin tottuneelle ihmislapselle. Ruoka on silti suhteutettuna Suomen hintatasoon suurinpiirtein samaa luokkaa sekä Tanskassa että Saksassa.
- Se yllätti, että miten paljon lampaita ja hanhia Saksan pelloilla näkyy. Mutta on sitä sekä Tanskassa että Saksassa nähty myös yksi haikara.
- Hagebaumark ja Obi ovat muuten Saksassa Biltemaa ja Motonetiä vastaavia joka sortin tavaran marketteja. Sieltä piti tänään lunastaa vielä yksi tarpeellinen tavara eli sovitin jatkojohdolle, jossa oli voimavirtakaapelin urosliitin ja tavallisen pistorasian naaraspää. Sen vesiletkun sai lopulta jättää ostamatta, kun vesitankki saatiin luovalla ongelmanratkaisulla hoidettua ilman sitä.
#matkailuautollaeurooppaan #matkailu #seikkailu #nähtävyydet #majakka #tanska #saksa
Graalion Oy 